MINUN TIENI

Jokaisella askeleella olen kauempana sinusta,
jokaisena päivänä etäämmällä.

Ei ole sellaista päivää,
ei ajan yksikköä,
joka lähemmäksi minut sinua saattaisi.

Ei ole,
eikä voikaan olla olemassa,
sillä sinuakaan ei ole, syntymätön lapseni.

On vain minä ja askeleeni,
raskas, loputon tie.



KAHVIPÖYDÄSSÄ

"Ettekö te ole ajatelleet?", kysytään.

Ja olemmehan me ajatelleet,
joka ikinen päivä,
aina iltaisin ennen yön saapumista.

Olemme ajatelleet
uskoneet
toivoneet
huutaneet kipuamme.

Koettaneet niin hyvällä kuin pahallakin.

Mutta ei sitä ajattelemalla aikaan saada,
ei vaikka keskittyisi yritykseen kuin suurimpaan suoritukseensa.

...ja suorittamaan lopulta vain pysyäkseen hengissä, vaikkei elossa enää olisikaan.

Ei, en minä ajattelemalla ole mitään aikaan saanut,
mutta voinhan sanoa ainankin ajatelleeni.
Ajatelleeni koko sielullani ja ruumiillaani.

"Ei me, ei me vielä", tyydyn kuitenkin vain vastaamaan.



AJATUKSISSANI

Ja siinä sairaalan sängyssä maatessani, minä mietin kaikkia niitä ihmisiä.
Niitä ihmisiä, jotka juhliin jäivät
keskustelemaan uudesta keittiöremontista,
laskusuhdanteista,
Onnin uusista lenkkareista.

Ja siinä sairaalan sängyssä maatessani, mitä mietin kaikkia niitä ihmisiä
ja huomaan olevani katkera.
Minäki haluan olla taas huoleton,
keskustella niitä näitä,
nauraa viinilasini kumoon.

Ja siinä sairaalan sängyssä maatessani, katselen kuinka mieheni tuijottaa tyhjyyteen
ja mietin

kaikkia niitä ihmisiä,
joilla ei ole aavistustakaan.




LUULIN JO TIETÄVÄNI KAIKEN

Hän tuli ja osoitti minun olevan väärässä.
Olevani väärässä siinä,
että tässä maailmassa ei ole enää mitään kaunista.
Olevani väärässä siinä,
että täällä ei ole enää mitään minua varten.
Ja etenkin olevani väärässä siinä,
ettenkö koskaan enää pystyisi rakastamaan.




ERON JÄLKEEN

Tämän eron jälkeen,
ei mikään minussa ole enää samanlaista.

Tämän eron jälkeen,
en enää jaksa enää iloita aamuisin,
syödä aamupalaa,
meikata itseäni huolella.

Tämän eron jälkeen,
päivät lipuvat ohitseni pitkänä harmaana helminauhana
kietoen minut kuristusotteeseensa,
tukahduttaen kaiken sisältäni.

Tämän eron jälkeen,
katosivat kaikki ne hymyn häivähdykset,
ne pienet asiat joille iloitsin,
kaikki värit tästä maailmasta.

Tämän eron jälkeen,
jäljelle on jäänyt vain kasa pettymystä,
surua
ja vihaa.

Mutta pahinta tässä on se,
että tämän eron jälkeen,
ei mikään minussa ole enää samanlaista.




RIKKINÄINEN

Olen sisältä niin rikki,
ettei minuun enää edes satu.




AAMULLA 2

Aamulla kävellessäni kotiin
minä sinua ajattelen,
niitä sanojasi,
niitä lukemattomia lauseita

ja toivon,

että edes yksi niistä olisi totta.





MERKITTY

Minä en ole enää puhdas, tahraton,

Sillä jokaisesta meistä jää jälki toiseen ihmiseen.




HÄPEÄMERKITTY

Puolikas punaviinipullo kallellaan lattialla,
vaatteeni ripoteltuina pitkin laminaattilattiaa.

Aamuyön kiihko hetkessä kadonnut,
jälkiään jättämättä haihtunut.

Aamuyön kiihkeät suudelmasi kehollani
ovat punaisiksi jäljiksi muuttuneet.

Häpeämerkittynä kosketuksesi jäljiltä
minä sänkyysi makaamaan jään.




KAIPAUS

Sisälleni kaipuu tekee pesäänsä
kasvattaen mustaa tyhjiötään.

Sisälläni kaikuu kaipaus
ja sillä kaipuulla on Sinun nimesi.




AJATUKSIA

"Rakastakaa toinen toisianne", sanotaan.

Niin minä olenkin rakastanut!
Aamuisin peilikuvaani pakottanut unohtamaan,
antamaan itselleen anteeksi,
valehtelemaan ja salaamaan.
Niin paljon minä olen Sinua rakastanut.

"Tehkää toiselle niin kuin toivoisitte itsellenne tehtävän".

Niin paljon minä olen tehnyt pahaa,
kaikkea sellaista,
jota en toivoisi itselleni tehtävän.

"Unohda ja anna anteeksi".

Kunpa minä Sinut voisinkin unohtaa!
Mutta antaako kukaan minulle anteeksi,
ottaako kukaan avosylin vastaan?




KAIPUU

Minä kaipaan sinua aina aamuisin,
ikävöin itseäni kylmemmäksi.
Keittiön pöydän ääressä
annan ajatusteni tulla luoksesi.

Minä kaipaan sinua töissä,
tietokoneen ääressä salaa.
Ruokatunnilla kiellän itseäni soittamasta,
yritän pysyä lujana.

Minä kaipaan sinua kotimatkalla,
ruokakaupassa pysähtyessäni.
Kaupassa hyllyjen välissä,
annan mieleni hetken levätä sylissäsi.

Minä kaipaa sinua joka hetki,
joka askeleella, henkäykselläni.
Minä kaipaan sinua niin,
etten uskalla edes myöntää itselleni,

että minä oikeasti rakastan.




NIINÄ HETKINÄ MINÄ SINUA KAIPAAN NIIN

Niinä hetkinä minä sinua kaipaan niin,
kun kosketuksesi vielä viipyy ihollani,
sydämeni on jäänyt kerrostalokolmiosi olohuoneen lattialle,
kun kehoni värisee tyydytyksestä
hissimatkalla alimpaan kerrokseen.

Niinä hetkinä minä sinua kaipaan niin,
kun viimeiseksi illalla saan ajatella eilistä,
hetkeä jolloin maailmani mahtui kolmeen minuuttiin,
kun minä syleilyssäsi sain luvan olla itsekäs,
siinä kerrostalokolmiosi olohuoneen lattialla.

Niinä hetkinä minä sinua kaipaan niin.




YKSIN

Tänään ei minua kukaan kaipaa.




AAMUPALALLA

Katselen puolisoani,
juon kahvia.

Työpaikalla on kiirettä,
ihmiset eivät tule toimeen,
kuulemma ei jaksaisi selvitellä
toisten sotkuja, ongelmia.

Kuuntelen puolisoani,
etsin katseellani puhelintani.

Työpaikalla on kiirettä,
liikaa vastuuta,
ihmiset eivät tule toimeen,
kuulemma ei enää jaksaisi päivystää.

Katselen puolisoani,
ajatukseni ovat muualla.

Työpaikalla on kiirettä,
asiat hoituvat tehottomasti,
kukaan ei enää jaksa,
ihmiset eivät tule toimeen.

Katselen miestä pöydän toisella puolella,
puolisoani.

Minun ei ole enää nälkä.




MINUN MIEHENI ODOTTAA VASTAUSTANI

Mies istuu sohvalla
ja odottaa vastaustani.
Hetkeksi unohdan,
mihin minun tulisi vastata.

Katson lattiiaan,
kukaan ei ole viikkoihin jaksanut imuroida.
Mies istuu sohvalla
ja odottaa vastaustani.

Nousen istumaan,
työnnän jalallani roskaa sohvan alle.
Minun tulisi imuroida.
Nostan katseeni ja kuiskaan hiljaa:

”Rakastan”.




PUOLEN VUODEN JÄLKEEN

Herään aamulla,
kaikki ehjät sukkahousut ovat kadonneet.
Silitän housut, työpuseron.
Kuuntelen raskasta hengitystä makuuhuoneesta.

Bussipysäkillä ei ole ketään.
Odotan bussia, yksin.
Bussissa istun etupenkille.
Kuuntelen raskasta hengitystä vieressäni.

Työpaikalla leimaan itseni sisään,
ilmeisesti hymyilen myös.
Puhelin soi,
kaikki tarvitsevat minua.

Huokaan syvään,
kuuntelen hetken raskasta hengitystäni.

Ruokakaupassa en keksi mitään syötävää.
Ostan maidon ja jauhelihaa.
Tervehdin kassaneitiä,
ilmeisesti hymyillen myös.

Bussipysäkillä ei ole ketään.
Odotan bussia, yksin.
Bussissa istun etupenkille.
Kuuntelen raskasta hengitystäni,
huokaan.

Kotona laitan ruokaa.
imuroin,
katselen televisiota,
menen nukkumaan.

Sängyssäni huokaan syvään,
kuuntelen raskasta hengitystäni.

Puolen vuoden jälkeen
kaikki jäljet on siivottu pois.

Jäljelle on jäänyt vain huokaus.





YÖN JÄLKEEN

Tuona yönä minut raiskattiin.

Puolisoni, jota rakastin,
pahoinpiteli minut
henkisellä väkivallalla

makaamalla toisen naisen.

Tuon yön jälkeen
menetin osan itsestäni.

Mustelmilla,
mieli turtuneena,
jäin maanantaina kotiin nukkumaan.
Töihin olisi pitänyt mennä,
jaksaa ymmärtää,
kohdata,
tehdä tulosta.
Tuon yön jälkeen
minun olisi pitänyt
voida katsoa itseäni peilistä
ja iloita.

Mitään en ollut vielä menettänyt,
kaikki oli vielä käsieni kosketuksen päässä.

Kuitenkin,

tuon yön jälkeen,
puolisoni oli minut tappanut

makaamalla toisen naisen.